Mainos
Mainos

Saksalaisveneilijöiden leiriytymisestä tehtiin rikosilmoitus

Pohjois-Savon poliisin mukaan saksalaisten veneilijöiden leiriytymisestä yksityisen kesämökin pihapiiriin on tehty rikosilmoitus. Rikosnimikkeeksi on kirjattu kotirauhan rikkominen.

Tapaus sattui Leppävirralla keskiviikkona, kun kanooteilla saapunut noin 16 hengen saksalaisryhmä rantautui ja yöpyi yksityisen henkilön omistaman kesämökin pihapiirissä.

Poliisin mukaan tapauksen yhteydessä mökin omistajan omaisuutta ei vahingoittunut ja paikat olivat jääneet siistiksi. Kolmesta perheestä koostunut ryhmä oli poistunut paikalta seuraavana aamuna kello 10 aikaan.

Saksalaiset leiriytyjät itse pahoittelivat aiheuttamaansa kohua eilen. Heidän mukaansa yksi ryhmän jäsenistä oli kärsinyt pahasta päänsärystä, ja sopivaa leiriytymispaikkaa oli etsitty pitkään.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

(MTV3)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme