Mainos
Mainos

Sastamalan tapoista epäillyt miehet vangittiin – yhdellä todella mittava rikoshistoria

Käräjäoikeus on vanginnut kaikki Sastamalan kahdesta taposta epäillyt miehet.

Yksi epäillyistä miehistä vangittiin eilen ja loput kolme epäiltyä tänään. Kaikki  vangittiin todennäköisin syin taposta epäiltynä. Miehet ovat syntyneet vuosina 1977-1985.

Sastamalassa maanantai-iltana paljastuneita henkirikoksia tutkitaan kahtena tappona. Surmansa saivat vuonna 1987 syntynyt nainen ja vuonna 1977 syntynyt mies. Poliisin mukaan surmavälineenä oli käytetty teräasetta.

Poliisin mukaan tapahtumien kulku on vielä epäselvä eikä kaikkia osallisia ole vielä kuultu heidän vammojensa takia. Alustavien tietojen mukaan surmansa saanut mies oli tullut naisen asuntoon, jossa muu seurue oleskeli, ja porukassa tuli riitaa.

Aamulehden mukaan yhdellä vangituista on mittava rikoshistoria. Vuosina 2000-2012 Pirkanmaan käräjäoikeudessa on ollut vireillä 42 juttua, joissa mies on ollut vastaajana. Aamulehden lisäksi vuonna 2016 miehellä on ollut yksi juttu, ja yksi tapaus on edelleen vireillä. Myös kolmelle muulla miehellä on ollut oikeusjuttuja.

 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme