Mainos

Satakunnan Kansa: Nainen käytti uhkapeleihin 160 000 euroa – rahoitti pelinsä ottamalla lainoja läheisten nimissä

Pakonomaisesti uhkapelejä pelannut nainen käytti pelaamiseen vajaan kahden vuoden aikana 160 000 euroa, kertoo Satakunnan Kansa.

Pelaaminen oli rahoitettu miesystävän ja läheisten tiedoilla tehdyillä pikavipeillä, verkkokauppaostoksilla ja lainoilla. Osa lainoista oli yli 10 000 euron suuruisia.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 32-vuotiaan naisen 1 vuoden 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 90 tunnin yhdyskuntapalveluun 72 petosrikoksesta. Hänet määrättiin lisäksi korvaamaan täysimääräisesti aiheuttamansa vahingot.

Nainen tunnusti tekonsa. Todistajien mukaan hän oli ilmoittanut tekonsa poliisille jo ennen kuin poliisi oli tekosarjasta tietoinen. Hän myös toimitti viranomaisille listan niistä yrityksistä, joista hän oli muiden henkilötiedoilla nostanut lainoja.

Nainen vetosi diagnosoituun peliriippuvuuteen. Käräjäoikeus otti lieventävinä seikkoina huomioon ennen kaikkea tuomitulle aiheutuvan erittäin suuren korvausvelvollisuuden sekä tämän hakeutumisen hoitoon ja peliriippuvaisten vertaisohjaajakoulutukseen. Ilman näitä lieventäviä seikkoja rangaistus olisi ollut yli kaksi vuotta ehdotonta vankeutta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot