Mainos
Mainos

Satoja väärennöksiä myynyt Jouni Ranta: Pankeissa pyöriteltiin suuria summia väärillä tauluilla

Entinen taidekauppias Jouni Ranta kertoo tänä iltana nähtävässä MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa, miten hän myi Suomen täyteen väärennettyä taidetta. 

– Kolme ensimmäistä vuotta en tiennyt mitä myin. Seuraavat puolitoista vuotta en uskaltanut kysyä, koska tämä oli hyvää bisnestä ja ajattelin, että en munaa sitä, jos ne ovatkin väärennöksiä, Jouni Ranta sanoo.

Ranta myi Suomen taitavimman taideväärentäjän Veli Sepän maalaamia väärennöksiä. Miehet tapasivat vuonna 1982. Ja sen jälkeen kauppa todella kävi.

Kirjassaan ”Vilpitön mieli” Ranta toteaa, että suomalaiskotien paraatipaikoilla roikkuu nyt tuhansia taideväärennöksiä.

Väärennetty taide on ollut maan tapa. Taulut on myyty maan ja maailman arvostetuimpien taiteilijoiden töinä ja niitä ovat myyneet myös maan arvostetuimmat taideliikkeet ja huutokaupat.

Rannan mukaan väärennöksillä on tehty kymmeniä miljoonia euroja ja huijatuiksi ovat tulleet parhaatkin asiantuntijat.

– On aina menty raha edellä. Huutokaupoissa saa väärästä saman rahan kuin oikeastakin. Ja kyllähän ne (väärennökset) on niin hyviä, että eihän niitä välttämättä ymmärrä, Ranta sanoo.

"Tämä on vaiettu"

Rannan mielestä huutokaupat, museot ja taideliikkeet ovat luoneet tilaisuuden, joka teki hänestä ja muista varkaan. Ranta nimeää kirjassa useita taidemaailman toimijoita, mutta yhtään kunnianloukkausjuttua Rantaa vastaan ei ainakaan toistaiseksi ole nostettu.

– Päinvastoin. Kaikki, joita olen moittinut, niistä on tullut kavereita ja kahvikutsuja on tullut. Ehkä niitä jännittää, että kirjoitan vielä toisen kirjan. Tämä on vaiettu hiljaisuuteen koko laji. Käsittämätöntä.

Rannan mahdollinen toinen kirja käsittelisi suomalaisia pankkeja ja niiden "taideharrastusta". Ranta sanoo olleensa pankkien suosikkipoika.

– Pankeissa pyöriteltiin suuria summia väärillä tauluilla, Ranta kertoo Rikospaikka-ohjelmassa.

– Olin ensimmäisessä kirjassa varovainen Tässäkin on uskomista ihmisillä, onko tämä tarua vai totta. Mutta joka sana on totta.

Kaksi tappouhkausta

Ranta tuomittiin vuonna 2005 yli kahden vuoden vankeuteen väärennösten levittämisestä. Taidekauppoihin liittyen hän kertoo saaneensa kahdesti vakavasti otettavan tappouhkauksen.

– Molemmat oli väärin perustein tehtyjä, ja ne sitten selvitettiin. Toisella kertaa oltiin pistoolit esillä, toisessa ei tarvinnut mennä niin pitkälle.

Ranta on syytettynä myös parhaillaan Helsingin käräjäoikeuden käsittelyssä olevassa Suomen suurimmassa taiderikosvyyhdissä, mutta siinä hänen osuutensa on pieni ja Ranta pitää itseään tällä kertaa syyttömänä.

Ranta uskoo, että viime aikoina taiderikoksista käyty julkinen keskustelu tervehdyttää taidemarkkinoita.

– Jos kotona on 100 000 euron taulu ja se on siinä epävarmana, se on paljon kivempi pitää kuin että se olisi varma väärennös. Ehkä sen takia ihmiset eivät uskalla tutkituttaa, ovatko omat taulut oikeita vai vääriä. Mielummin on epävarma kuin varma siitä, että se on väärä. Ehkä sen takia tästä vaietaan.

Rikospaikka MTV3-kanavalla keskiviikkoiltaisin klo 22.40


Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot