Mainos
Mainos

Seksiliikkeen pitäjille vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta

Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta pariskunnalle, jonka epäillään järjestäneen asiakkaille seksipalveluja omistamissaan seksitarvikeliikkeissä Kuopiossa, Oulussa ja Lahdessa.

Pariskunnalle luettiin tänään syytteet törkeästä parituksesta ja törkeistä kirjanpitorikoksista. Yli kahden vuoden tuomioiden lisäksi syyttäjä vaatii rikoksilla hankitun noin 340 000 euron menettämistä valtiolle.

Pohjois-Savon käräjäoikeus pui juttua suljetuin ovin koko viikon. Syytetyt ovat kiistäneet syytteen pääosin. Epäillyt rikokset ajoittuivat vuosille 2005-2009, jolloin pariskunta pyöritti liiketoimintaansa neljän eri yhtiön kautta. Liikkeissä esiintyneet naiset olivat pääsääntöisesti Viron kansalaisia.

Vastaamaan joutuu myös viisi seksinostosta epäiltyä miesasiakasta. Heitä epäillään seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Heistä yhdelle syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta ja muille sakkoja.

Oikeus antaa päätöksensä asiassa joulukuussa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme