Mainos

SS: Vankilanjohtaja vapautui virkarikossyytteistä – puuttui apulaisjohtajan ja vangin suhteeseen

Korkein oikeus on vapauttanut vankilanjohtajan virkarikossyytteistä. Syytteet koskivat sitä, että vankilan apulaisjohtajan määräaikaista virkasuhdetta ei jatkettu. Asiasta kertoo Savon Sanomat.

Lehden mukaan vankilanjohtaja ei jatkanut määräaikaisen apulaisvankilanjohtajan virkasuhdetta saatuaan tietää tämän seurustelevan entisen vangin kanssa.

Apulaisjohtaja katsoi vankilanjohtajan syyllistyneen työsyrjintään ja virkavelvollisuuden rikkomiseen syrjimällä häntä perhesuhteen perusteella. Tapausta käsiteltiin käräjä-, hovi- ja korkeimmassa oikeudessa.

Savon Sanomien mukaan oikeus katsoi, että apulaisjohtajan ja entisen vangin väleissä ei virka-asian käsittelyn aikaan ollut kyse perhesuhteesta. Oikeuden mukaan apulaisjohtaja ja entinen vanki eivät olleet tuolloin avo- tai avioliitossa eikä heillä ollut yhteisiä lapsia. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot