Mainos

Stora Enso-tehtaan aseella uhkailun takana yksityiselämän kiemurat

Stora Enson Heinolan-aaltopahvitehtaalla on sattunut aseellinen välikohtaus, jossa noin 40-vuotias mies tähtäsi toista, noin 30-vuotiasta työntekijää.

Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa, vaikka tapahtumapaikalla oli osapuolten lisäksi muutamia muitakin henkilöitä. Tutkinnassa selviää, luetaanko heidät todistajiksi vai asianomistajiksi eli vaaraan joutuneiksi.

Poliisin nimesi teon ensimmäisten tietojen perusteella tapon yritykseksi. Taustalla on ilmeisesti osapuolten keskinäisiä, henkilökohtaisia ristiriitoja.

- Politiikkaan tai työsuhteeseen liittyviä motiiveja ei tapaukseen näyttäisi liittyvän, totesi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lila Havusela iltapäivällä, muutama tunti tapahtuneen jälkeen.

Ampujaksi epäilty otettiin kiinni tuoreeltaan. Poliisin hallussa on myös hänen käyttämänsä pistooli, jota luonnehditaan järeäksi.

Havusela ei vielä tänään tiennyt, onko ase luvallinen. Kyseisellä työpaikalla ei pistooli kuitenkaan missään tapauksessa kuulu normaaliin varustukseen.

Tutkinnanjohtaja ei vielä halunnut tarkemmin paikallistaa ampumapaikkaa, vaan puhuu yleisesti tehtaan sisätiloista. Hän vaikeni myös ampumaetäisyydestä ja laukausten määrästä.

Ensitiedoista poiketen kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa edes lievästi. Tähtäimeen joutunut mies pääsi pakenemaan eikä saanut fyysisiä vammoja. Hänet ohjattiin kriisiapuun.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot