Mainos
Mainos

Sunny Car Centerin hallituksessa istunut Iisakki Kiemunki tuomittiin satojentuhansien korvauksiin: "Romuttaa perheen talouden"

Autokauppahanke Sunny Car Centerin toimitusjohtaja ja puuhamies Markku Ritaluoma on tuomittu korvaamaan lähes 6,2 miljoonaa euroa yhtiön konkurssipesälle.

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden tiistaina antaman tuomion mukaan Ritaluoma oli vastuussa vahingosta, joka aiheutui varojen siirtelystä vuosina 2013–2014.

Oikeudenkäynnin keskiössä olivat velkaantuneesta autokauppahankkeesta ulkomaille siirretyt miljoonat, joissa oli kyse muun muassa sijoittajaehdokkaille tai sellaisina esiintyneille maksetuista konsultti- ja vakuusmaksuista. Näiltä ei kuitenkaan tullut sijoituksia autokauppakeskukseen, eikä rahoja koskaan löydetty.

Konkurssiin vuonna 2015 menneen autokauppakeskuksen julkisselvittäjä vaati korvauksia yhteisvastuullisesti Ritaluomalta ja Hämeenlinnan kaupunkia yhtiön hallituksessa edustaneelta Iisakki Kiemungilta.

Käräjäoikeus katsoi, että Kiemunki oli hallituksen jäsenenä vastuussa noin viiden miljoonan euron vahingoista. Hänen osuuttaan kuitenkin soviteltiin, ja oikeus velvoitti hänet osallistumaan korvauksiin 350 000 euron edestä.

Yhteisvastuullisuus tarkoittaa sitä, että korvaukset peritään siltä, jolta ne voidaan periä. Siis jos Ritaluomalta ei saada perittyä penniäkään, korvauksista 350 000 euroa voidaan periä täysimääräisesti Kiemungilta.

STT ei tavoittanut Ritaluomaa kommentoimaan asiaa. Hän on ilmoittanut, ettei hänellä ole varaa maksaa korvauksia.

Kiemunki pohtii vielä hoviin valittamista

Kiemunki ei usko, että Yhdysvalloissa oleskellut Ritaluoma tulee maksamaan korvauksia. Hän pitää tuomiota kohtuuttomana.

– Absurdiltahan se tuntuu. Että voisin jotenkin selvitä tuollaisesta summasta kun ottaa huomioon minun tämän hetkisen taloudellisen tilanteeni. Jos tämä ei romuta minun ja perheeni taloutta niin ei mikään, Kiemunki toteaa.

Hän ei ole vielä päättänyt, aikooko hakea valituslupaa hovioikeudesta.

Kiemunki kertoi oikeudenkäynnissä, että hän oli pääosin Ritaluoman antaman informaation varassa toimiessaan yhtiön hallituksessa.

Ritaluoma asui hänen mukaansa pitkiä aikoja Yhdysvalloissa ja yhteyttä jouduttiin pitämään sähköpostin ja puhelimen välityksellä.

Oikeus piti uskottavana Kiemungin selvitystä siitä, että hänen hallitustyöskentelynsä oli vaikeaa ja että hänen oli lähes mahdoton valvoa yhtiön suurimman omistajan Ritaluoman tekemisiä.

Osakeyhtiölaissa määritelty hallituksen jäsenen vastuu kuitenkin kuului oikeuden mukaan myös hänelle. Oikeuden mukaan Kiemunki laiminlöi velvollisuutensa huolehtia yhtiön edusta, kun hän ei valvonut toimitusjohtajan tekemisiä.

Oudoille rahansiirroille ei löytynyt selitystä

Ritaluoman mukaan rahansiirroissa oli kyse siitä, että hän joutui viiden kansainvälisen huijauksen kohteeksi, eikä rahoja päätynyt hänelle tai hänen lähipiirilleen.

Sitä, mihin rahat ovat lopulta päätyneet ei saatu selville käräjäoikeudessakaan. Näin myös kysymys siitä, oliko Ritaluoma vain taitavan huijauksen uhri, jäi selvittämättä. 

– Näytön perusteella ei voida pitää selvitettynä, että Ritaluoma ja Sunny Car Center olisivat joutuneet huijauksen uhreiksi, tuomiossa sanotaan.

Oikeus perusteli näkemystä Ritaluoman törkeästä huolimattomuudesta muun muassa sillä, että tämä siirsi huomattavia summia ulkomaille vielä sittenkin, kun poliisi oli kiinnostunut siirroista.

– Ritaluoman asemassa olevan henkilön täytyi mieltää rahansiirtoihin liittyneiden riskien suuruus ja vahinkojen todennäköisyys, oikeus totesi.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme