Mainos
Mainos

Syyttäjä: Janitskin pääsi vapaaksi Espanjaan liittyvien siteiden vuoksi

MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuva Ilja Janitskin päästettiin vapaaksi Espanjaan liittyvien siteiden vuoksi, kertoo syyttäjä Heikki Wendorf.

Janitskin on asunut Espanjassa vuosia. Syyttäjä on antanut Janitskinista eurooppalaisen pidätysmääräyksen, ja päätöstä siihen odotetaan Espanjasta yhä.

Eurooppalainen pidätysmääräys on käytännössä nopeutettu luovutusmenettely. Wendorfin mukaan samanlaisia vastaavia vapaaksipäästämisiä on ollut Espanjassa aiemminkin esimerkiksi huumausainerikosjuttujen yhteydessä, mutta se ei ennakoi varsinaista luovutusratkaisua.

– Yleensä ratkaisun pitäisi tulla noin kahden kuukauden sisällä. Aikataulu jää nähtäväksi nyt, kun henkilö on vapaalla, Wendorf sanoo.

Janitskinia epäillään muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista. Hän on pyörittänyt MV-julkaisua tiettävästi Espanjasta käsin.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme