Mainos

Syyttäjä: Morfiinit varastaneelle hoitajalle ehdollista, koska aiempaa rikosrekisteriä ei ole

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tänään 3-vuotiaan lapsen morfiinit ja vahvat unilääkkeet varastaneelle hoitajalle 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Lisäksi hänelle tuli maksettavaksi yhteensä 11 000 euroa korvausta kivusta, särystä ja kärsimyksestä sekä 80 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Kihlakunnansyyttäjä Kosti Kurvinen haki lähes vastaavaa rangaistusta ja perustelee vaatimustaan ehdollisesta vankeusrangaistuksesta näin.

– Asianomistaja esitti ehdotonta vankeusrangaistusta omilla perusteillaan, syyttäjä päätyi ehdolliseen rangaistukseen lisättynä sakoilla ja yhdyskuntapalvelulla lähes ankarimmalla mahdollisella pituudella. Suurin piirtein samanlaiseen tuomioon päätyi käräjäoikeus, joka pohti monia asiaan liittyviä yksityiskohtia tarkoin, kertoo Kurvinen.

Yksi peruste ehdolliselle tuomiolle oli, että hoitajalla ei ole aiempaa rikosrekisteriä. Kuitenkin hän on saanut tuomion lääkevarkaudesta jo vuonna 2012. Lisäksi hän oli tällä kertaa syytettynä törkeän pahoinpitelystä ja neljästä muusta rikoksesta, kuten liikenteen vaarantamisesta.

– Nämä ovat rikoksia, joista määrätään sakkorangaistuksia. Sakkotuomioista ei tule rikosrekisteriä ja lähtökohta on, kuten käräjäoikeuskin on todennut, että jos ei ole rikosrekisteriä, tuomittava rangaistus on periaatteessa ehdollinen, sanoo kihlakunnansyyttäjä Kurvinen.

Asianomistajataho haki ehdotonta rangaistusta, syyttäjä ehdollista – onko tämä tavallista?

– Eihän se tavanomainen tilanne ole, mutta Suomessa asianomistajalla on oikeudessa varsin vahva asema ja oikeus käyttää puhevaltaa ja esittää vaatimuksia omista lähtökohdistaan. Näin tapahtui nyt, Kurvinen kuvailee.

Hoitaja sai tuomion törkeästä pahoinpitelystä varastettuaan syksyllä 2015 saattohoidossa olleen pienen lapsen morfiinin ja unilääkkeet ja vaihdettuaan ne veteen tai allergialääkkeisiin. Hän kertoi oikeudessa käyttäneensä lääkkeet itse, koska oli vakavasti lääkeriippuvainen.

Oikeudessa hoitaja kertoi hakeutuneensa tapauksen jälkeen hoitoon ja päässeensä irti lääkeriippuvuudesta, sekä katuvansa tekoaan.

Katso videolta syyttäjän koko haastattelu.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot