Mainos
Mainos

Syyttäjä vaatii asema-aukion hyppypotkusta 5,5-6 v vankeutta

Syyttäjä Anja-Riitta Rinkinen ilmoitti käsittelyn päätteeksi, että hän vaatii vastarintaliikkeen aktiiville Jesse Torniaiselle vankeusrangaistusta, jonka mitta olisi 5,5-6 vuotta vankeutta.

Asema-aukion pahoinpitelyjuttu saatiin käsiteltyä päivässä. Vastarintaliikkeen Jesse Torniainen myönsi potkaisseensa Jimi Karttusta rintaan, mutta hän kiisti syytteet törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Loppuiltapäivästä päästiin  loppulausuntoihin. Syyttäjä Rinkinen totesi, että potku ollut erittäin luja ja ennalta-arvaamaton.

Syyttäjä viittasi myös motiiviin. - Torniainen havaitsi sen, että Karttunen ei hyväksynyt vastarintaliikkeen ajatusmaailmaa

Syyttäjä huomautti myös, että Torniaisen edustamassa liikkeessä harjoiteltiin kamppailujajeja.

- Kuolema ei ollut ennakoimaton. Hän otti tietoisen riskin.

Syyttäjän mukaan siitä ei ole selvitystä, että asianomistaja olisi myötävaikuttanut kuolemaan.

- Kuolemansyyn lausunnossa todetaan, että päihteet eivät vaikuttanut kuolemaan. Syy olivat päävammoissa.

Tähän viittasi myös Karttusen vanhempien eli asianomistajien asianajaja Jussi Haara. - Meidän on luotettava lääketieteen asiantuntijoihin, vaikka puolustus on siitä eri mieltä.

Puolustus: Ei poliittista motiivia

- Asiassa ei ole kysymys mistään kansanliikkeestä, asianajaja Hannu Tuomainen totesi. - Tässä on tuotu turhaan esiin yhteyttä vastarintaliikkeeseen.

Tuomaisen mukaan pitäisi keskittyä tapahtuneeseen.

Puolustus palasi loppulausunnossaan siihen, että yksi potku ei ole törkeä pahoinpitely. - Se ei ole tekotapana erityisen raaka tai julma.

- Tässä ei ole kyse poliittisesta motiivista, puolustus huomautti.

Puolustuksen mukaan kuolema oli ennalta-arvaamaton tapahtuma. Sen on aiheuttanut Karttusen päihdeongelma.

- Jos Karttunen ei olisi käyttänyt huumeita tai ei olisi käyttänyt huumeita sairaalassa tai poistunut sieltä luvatta, hän olisi tänä päivänä hengissä.

Tuomaisen mukaan näiden seikkojen valossa päämiestä ei voi tuomita törkeästä kuolemantuottamuksesta.

- Onko meillä täysi varmuus siitä mistä Karttusen kuolema johtui? Tuomainen kysyi.

Puolustus katsoi, että tapauksen julkisuuden pitäisi alentaa tuomiota. Syyttäjä oli tästä eri mieltä.

Kun syyttäjä vaati lähes kuutta vuotta, niin puolustuksen mukaan Torniaisen pitäisi selvitä ehdollisella. Puolustus totesi vielä, että jos hänet tuomitaan törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta niin tuomio voisi olla korkeintaan kolme vuotta vankeutta.

Oikeus antaa jutussa päätöksen perjantaina 30. joulukuuta kello 11.00.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme