Mainos

Syyttäjän mukaan molemmat irakilaiskaksoset osallistuivat joukkomurhaan

Camp Speicherin joukkomurhaan osallistumisesta syytetyt irakilaiskaksoset syyllistyivät sotarikokseen, vaikka kumpikaan ei olisi osallistunut itse vankien surmaamiseen, katsoo valtionsyyttäjä Tom Laitinen.

Puolustuksen mukaan näyttöä voi olla korkeintaan siitä, että syytetyt vartioivat vankien säilytyspaikan ovia varsin kaukana teloituspaikasta.

Pirkanmaan käräjäoikeus kuuli torstaina kummankin puolen loppulausunnot.

Camp Speicherin joukkomurha tapahtui Irakin Tikritissä vuonna 2014. Äärijärjestö Isisin taistelijat surmasivat kaikkiaan yli tuhat miestä. Surmatut olivat taisteluista vetäytyneitä aseettomia Irakin armeijan sotilaita sekä armeijan alokkaita.

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan jompikumpi syytetyistä surmasi ampumalla ainakin 11 miestä. Keskeistä aineistoa oikeudenkäynnissä on ollut Isisin propagandavideo, jossa punabarettinen mies ampuu maassa makaavan miehen lähietäisyydeltä.

Syyttäjä totesi loppulausunnossaan, että barettimies muistuttaa toisen syytetyn pidätyskuvaa. Yhdennäköisyydet eivät kuitenkaan ole niin selviä, että niiden perusteella voisi tehdä pitäviä johtopäätöksiä.

Osa todistajista esiintyi nimettöminä

Osa jutun todistajista on esiintynyt nimettöminä. Heitä on kuultu videon välityksellä Irakista käsin, missä syyttäjä ja toinen puolustusasianajaja Kaarle Gummerus olivat paikalla vielä torstaina.

Todistajista osa kertoi veljesten olleen mukana ryhmässä, joka kertoi surmattujen vankien kohtalosta heidän omaisilleen. Osa kertoi nähneensä heidät ryhmässä, joka saattoi vankeja paikasta toiseen.

– Ainakaan minä en ole pystynyt millään tavalla todistajien olemuksesta päättelemään, että he kertoisivat pakotettua tarinaa, sanoi valtionsyyttäjä Laitinen.

Kuulustelu Irakissa keskeytettiin

Puolustuksen mukaan on useitakin syitä epäillä todistajien luotettavuutta. Osa heistä on kertonut asioista oikeudessa hyvin eri tavoin kuin esitutkinnassa. Lisäksi todistajien muisti on puolustuksen mukaan epäilyttävä.

– Todistajat ovat kertoneet yksityiskohtaisesti henkilöiden vaatetuksesta ja ulkonäöstä kaksi ja puoli vuotta tapahtumien jälkeen, huomautti Kai Miesmäki, toisen syytetyn asianajaja.

Miesmäki ja Gummerus painottivat myös sitä, että Irakissa kuultuja todistajia ei päästy oikeudenkäynnissä kuulustelemaan samalla tavoin kuin Suomessa on käytäntönä. Paikalla ollut irakilainen tutkintatuomari keskeytti kuulustelun, kun hän katsoi Gummeruksen kysymysten halventavan Irakin oikeuslaitosta.

– Samaan aikaan puolustuksen todistajat eivät ole uskaltaneet ilmoittautua Irakin viranomaisille kuultavaksi, sanoi Miesmäki loppulausunnossaan.

Tuomio on määrä antaa kahden viikon päästä. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot