Mainos

Tampere haluaa Lemminkäisen tilille asfalttiasemasta

Tampere vaatii asfalttikartellikäräjillä Lemminkäiseltä korvauksia kymmenisen vuotta sitten rakentamastaan uudesta asfalttiasemasta.

Tampereen kaupungin mukaan laajaan investointiin ei olisi ryhdytty, jos olisi tiedetty, että asfaltin hinnat olivat tuolloin kartellin kohottamat.

Tampere vaatii Lemminkäiseltä asfalttiasemainvestoinnista noin 100 000 euron korvauksia. Lisäksi se vaatii yhtiöltä yli 4,5 miljoonan korvauksia ylihintaisesta asfaltista.

Lemminkäinen kiistää Tampereen vaatimukset perusteettomina. Sen mukaan asfalttiasemainvestointi ei voi perustua väitettyyn kartellin nostamaan hintatasoon, sillä Lemminkäisen asfaltissa ei ollut ylihintaa

Tampereen asfalttiasema on osa yli talven jatkuvaa asfalttikartelliin liittyvää korvauskäräjöintiä.

Oikeudessa selvitetään, maksoivatko kunnat ja valtio asfaltista ylihintaa asfalttikartellin vuoksi.

Yhtiöiltä vaaditaan yli 120 miljoonaa euroa. Yhtiöt kiistävät kaikki vaatimukset perusteettomina.

Korkein hallinto-oikeus tuomitsi vuonna 2009 seitsemän asfalttifirmaa sakkoihin kartellista. Se ei ottanut kantaa mahdolliseen ylihintaan.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot