Mainos
Mainos

Taskuvarkaudet laskussa Helsingissä - "olemme menossa oikein hyvään suuntaan"

Poliisi on onnistunut kääntämään taskuvarkauksien määrän laskuun Helsingissä.

Rikosylikomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista kertoo, että tänä vuonna poliisin tietoon on tullut noin 1 400 taskuvarkutta. Määrä on noin 400 vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

- Olemme menossa oikein hyvään suuntaan sen rikollisuustyypin suhteen, Laaksonen sanoo.

Laaksosen mukaan laskevaan trendiin on useita syitä. Poliisi on onnistunut tekemään hyviä kiinniottoja, minkä lisäksi yhteistyö eri maiden poliisilaitosten kanssa on ollut hyvää.

- Sitä kautta poliisi on päässyt antamaan signaalia, että Helsinki on väärä paikka tulla rötöstelemään, niihin (maihin), joista nämä tekijät ovat käytännössä lähtöisin eli Itä-Euroopan maihin, Laaksonen sanoo.

Kaikki eivät kuitenkaan usko poliisin antamaa signaalia, eivätkä kaikki luonnollisestikaan jää kiinni.

- En osaa sanoa, mikä se (kiinnijääneiden) prosentuaalinen osuus on. Näissä on luonteenpiirteistä se, että kun tekijä jää kiinni, niin hänen kontolleen pystytään usein sarjottamaan useita, jopa kymmeniä, taskuvarkauksia.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme