Mainos

Teinityttöä ei päästetty asunnosta ulos, kolmikko pakotti tytön sukupuoliyhteyteen – hovi alensi miesten tuomioita huomattavasti

Rovaniemen hovioikeus alensi kolmen nuoren miehen tuomioita seksuaalirikosjutussa, jonka uhri oli 15-vuotias tyttö.

Miehet olivat tekohetkellä 19-, 18- ja 16-vuotiaita.  

Käräjäoikeuden tuomion mukaan yksi miehistä oli ottanut mopolla liikkeellä olleen tytön kypärän ja sanonut, että seksuaaliseen tekoon osallistuminen olisi ainoa tapa päästä pois asunnosta.

Teko tapahtui asunnossa Kajaanissa viime vuonna.  

Käräjäoikeus katsoi, että miehet olivat muulla kuin väkivallan käyttöä sisältävällä uhkauksella pakottaneet uhrin sukupuoliyhteyteen, joten kaikki kolme tuomittiin käräjillä lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi törkeästä raiskauksesta. Hovioikeuden mukaan törkeän raiskauksen tunnusmerkistön täyttävää uhkausta ei kuitenkaan esitetty.

Miehiä ei tuomittu hovissa törkeästä raiskauksesta.

Tuomiot alenivat selvästi

Vanhin miehistä tuomittiin hovioikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hän oli saanut Kainuun käräjäoikeudessa kolmen vuoden vankeustuomion.  

18-vuotias mies puolestaan tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puoleksitoista vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Hänet oli tuomittu käräjillä kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen.  

Nuorin tuomittiin hovissa nuorena henkilönä ja alentuneesti syyntakeisena lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hänet oli tuomittu käräjäoikeudessa vankeuteen kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot