Mainos
Mainos

Terrorismirikoksista syytetyt astuivat hymyillen oikeuden eteen Helsingissä

Helsingin käräjäoikeudessa on alkanut kolmen suomalaismiehen terrorismirikossyytteiden pääkäsittely. Syytteiden mukaan miehet valmistelivat osallistumista taisteluihin terroristijärjestön riveissä Syyriassa.

Syytetyistä yksi on 37-vuotias ja kaksi 33-vuotiasta. Kolmikko saapui oikeussaliin hymyillen ja kasvojaan peittelemättä.

Tänään istunnossa kuullaan syyttäjää ja puolustuksen vastaukset. Syytettyjen kuuleminen alkaa ensi viikolla.

Syyttäjän mukaan miehet hankkivat keväällä 2013 muun muassa maastokuvioisia ja sotilaskäyttöön tarkoitettuja vaatteita, tarkka-ampujan naamiopuvun, aselaukkuja, taisteluliivejä sekä erilaista teknistä laitteistoa.

Osa heistä sai syyttäjän mukaan aseellista koulutusta Georgiassa.

Neljäs mies vangittu poissaolevana

Kaksi miehistä ei sanojensa mukaan koskaan päätynyt Syyriaan asti. Syyttäjän mukaan suunnitelmat jäivät toteutumatta siksi, että paikallinen kontaktihenkilö Syyriassa kuoli taistelussa noin viikkoa ennen miesten suunniteltua saapumista maahan.

Yksi syytetyistä kertoi kirjallisessa vastauksessaan, että meni Syyriaan tehdäkseen avustustyötä. Syyttäjän mukaan samassa seurueessa oli mukana vielä neljäs, poissaolevana vangittu mies, joka päätyi myös Syyriaan. Hän on syyttäjän mukaan yksi keskeisimmistä toimijoista.

Syyttäjä vaatii vankeutta

Miehiä syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta. Yhtä syytetään lisäksi koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja yhtä valmistelun lisäksi värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen.

Syyttäjä vaatii heille 1,5–2 vuoden vankeusrangaistuksia. Kaikki ovat kiistäneet syytteet. Oikeudenkäynti jatkuu joulunaluspäiviin asti.

Juttuun liittyy myös epäiltyjä talousrikoksia, joilla syytteen mukaan aiottiin rahoittaa Syyrian-matkaa. Talousrikoshaarassa on syytettynä kaksi terrorismirikoksista syytettyä ja kaksi muuta henkilöä. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme