Mainos
Mainos

Tulipalo teki rajua jälkeä Viitasaarella – isäpuolen syytteet viidestä tapon yrityksestä hylättiin

Keski-Suomen käräjäoikeus totesi noin viikko sitten, että Viitasaarella lokakuussa 2016 syttynyt tulipalo ei ollut perhesurman yritys.

Tulipalo tuhosi kuitenkin tapauksen keskiöön joutuneen monilapsisen perheen talon lähes kokonaan.

Poliisin esitutkintamateriaalin osana julkistamat kuvat antavat käsityksen tuhon laajuudesta. 

Perheen isäpuolen epäiltiin sytyttäneen vaimonsa vuokraaman rakennuksen tuleen, sillä mies oli aiemmin uhannut laittaa vaimonsa ja tämän kuusi lasta "kylmäksi".

Mies oli kertonut tappoaikeistaan myös paikalle tulipalon myötä saapuneille poliiseille.

Mies oli todennut poliiseille muun muassa, että "vaimo saa kärsiä tästä vielä, palaa muutakin kuin talo, hakkaan sen" ja "minä vielä tapan sen".

Oikeuden mukaan palon syttymissyytä ei kuitenkaan osoitettu riittävän selvästi. Täten jäi näyttämättä, että palo olisi ollut miehen tahallaan sytyttämä.

Mies itse epäili tulipalon syttyneen suustaan pudonneesta savukkeesta. 

Mies tuomittiin oikeudessa useista rikoksista vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen, mutta syytteet viidestä tapon yrityksestä kaatuivat näytön puutteeseen. 

Tulipalossa ei loukkaantunut kukaan, sillä perheen äiti oli herättänyt lapsensa ja paennut metsään ennen miehensä saapumista paikalle.

Muokattu otsikkoa 26.4. klo 9:58: Kyse oli viidestä tapon yrityksestä. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme