Mainos

Turun iskusta etsintäkuulutetun Zuhriddin Rashidovin koulutoverit IS:lle: "Hän oli hiljainen ja huomaamaton"

Turun iskusta etsintäkuulutettu 23-vuotias Zuhriddin Rashidov oli opiskellessaan hiljainen ja mukava, kuvailevat tämän opiskelijatoverit Ilta-Sanomien haastattelussa.

Ruotsalaislehti Expressen paljasti eilen Zuhriddin Rashidovin nimen ja kuvan. Lehden mukaan tällä on Suomen kansalaisuus, ja hän on kotoisin Uzbekistaista.

Osallisuudesta Turun iskun suunnitteluun epäilty mies opiskeli Ilta-Sanomien tietojen mukaan Turun ammatti-instituutissa suorittaen liiketalouden perustutkinnon 2016. 

Opiskelijatoverit kertovat lehdelle Rashidovin olleen hiljainen ja huomaamaton ihminen, joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hän osasi suomea tarpeeksi kommunikointiin, mutta hän oli haastateltujen mukaan aikalailla itsekseen.

Hänellä oli kuitenkin erään opiskelijan mukaan yksi ulkomaalaistaustainen kaveri, jonka kanssa vietti aikaa. Haastateltu myös epäilee näiden käyneen rukoilemassa, sillä nämä tulivat tunnille ja poistuivat sieltä eri aikaan kun muut.

Eräs haastateltu kuvailee tietoa miehen etsintäkuulutuksesta shokiksi. Toinenkin sanoo asian tulleen ”tosi puskista”, sillä mies oli mukavan oloinen.

Turun iskusta on vangittu todennäköisin syin epäilynä marokkolaiset Abderrahman Bouanane, 22, ja Monsif Bakir, 21.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot