Mainos
Mainos

Turun puukottaja uskoi kuolevansa poliisin luotiin – "En olisi lopettanut, jos minua ei olisi ammuttu"

Turun puukottajan kuuleminen alkoi Turun vankilassa järjestettävässä oikeuden istunnossa. Käsittelyn alku viivästyi hetken, sillä puukottajan asianajaja Kaarle Gummerus halusi neuvotella vielä hetki ennen istuntoa syytetyn kanssa.

Syytetty Abderrahman Bouanane tuotiin saliin raudoitettuna ja vartijoiden saattamana. Tänään on tarkoitus kuulla hänen versiotaan tapahtuneesta. Hänen kuulemisensa tulkataan arabiasta suomeksi simultaanitulkkauksella.

Kuuleminen alkoi hänen asianajajansa osuudella. Aluksi Gummerus halusi selvitystä hänen liikkeistään ennen puukotuksia.

Syytetyn kertomus vastasi pääosin jo aiemmin kerrottua. Hän kertoi olleensa aluksi Kaarinassa ja menneensä sieltä Turkuun moskeijaan. Sen jälkeen hän meni Turun tuomiokirkon läheisyyteen, jossa hän kuvasi manifestinsa.

– En pystynyt enää hallitsemaan itseäni, hän sanoi.

Kuvaamisen jälkeen hän latasi manifestivideon verkkoon. Poliisin esitutkintamateriaalin mukaan hän latasi videon pikaviestipalveluun. Sen jälkeen hän latasi Isis-lipun Facebookiin, joka kuitenkin poistettiin palvelusta nopeasti.

– Rehellisesti sanottuna tuntui ihan siltä, että minua ohjataan kaukaa.

Myönsi puukotukset myös oikeudessa

Puukottaja ei suostunut vastaamaan kysymykseen siitä, missä on asunut Suomessa oleskellessaan. Turvapaikanhakijana Suomeen tulleen miehen on kerrottu asuneen ainakin Turun Pansion vastaanottokeskuksessa.

Kohtalaisen hyvin Suomea ymmärtävä puukottaja vastaili asianajajalleen välillä suomeksi. Oikeuden puheenjohtaja käski häntä pitäytymään arabian kielessä.

Kun hänen asianajajansa kysyi häneltä torin tapahtumista, hän kertoi naureskellen teoistaan ja teki käsillään iskueleitä. Kun Gummerus kysyi iskussa haavoittuneesta syyrialaistytöstä, syytetty kertoi vilkaisseensa tätä kasvoihin.

– Sen verran katsoin, että kyseessä oli suomalainen, mies vastasi.

Puukottaja uskoi kuolevansa, kun poliisi ampui häntä.

– En olisi lopettanut, jos minua ei olisi ammuttu.

Puukotuksissa kuoli kaksi ja loukkaantui kahdeksan ihmistä viime elokuussa. Puukottajaa syytetään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä.

Puukottaja on tunnustanut tehneensä veriteot. Hänen puolustuksensa myöntää kaksi tappoa ja kahdeksan tapon yritystä ja kiistää sekä murhat että lain tarkoittaman terroristisen tarkoituksen. Syytetty on kuitenkin itse ollut sitä mieltä, että hän oli torilla tekemässä terroritekoa.

Syytetyllä ei ole velvollisuutta pysyä totuudessa, kun häntä kuullaan. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme