Mainos
Mainos

Turun puukotuksesta syytetty poistettiin salista – suuttui oikeudenkäynnissä kuullulle uhrille

Vartijat ovat vieneet Turun joukkopuukotusjutun syytetyn ulos oikeussalista, koska tämä kiihtyi puukottamalleen miehelle. Oikeussalissa puukotuksen uhri Hasan Alazawii luonnehti syytetyn Abderrahman Bouananen toimintaa pelkurimaiseksi, jolloin tämä kimpaantui ja alkoi elehtiä ja huudella syytetyn penkiltä.

Yllä olevalta videolta voit katsoa, kuinka Turun iskun pääkäsittely alkoi Turussa. 

Viime elokuussa Alazawii lähti Turun torilla Bouananen perään ja sai itse veitsestä. Oikeudessa Bouanane hermostui, kun Alazawii kertoi näkemyksensä puukotustilanteesta. Bouanane palasi Alazawiin mukaan useamman kerran puukottamaan Hassan Zubieria, joka pyrki pelastamaan joukkopuukotuksen ensimmäistä uhria.

– Häntä pelotti, joten hän otti aina pakkia ja palasi sitten takaisin. Kuten pelkurit tekevät, Alazawii sanoi ennen Bouananen kimpaantumista oikeussalissa.

Alazawiin mukaan hän sai myös Bouananeen katsekontaktin tämän pakomatkan aikana.

– Hän pysähtyi. Hetkellisesti katsoimme toisiamme silmiin. Se minkä näin, oli hysteerinen pelkuri.

Kaksi muuta puukotuksen uhria ovat tänään kuvanneet Bouananen toimineen määrätietoisesti torilla. Bouanane itse kertoi ensimmäisenä istuntopäivänä, että hämmentyi iskunsa alun jälkeen. Hän sanoi, että tarkoituksena oli piiloutua ja jatkaa veritöitä myöhemmin.

Vielä ennen Bouananen ensimmäisen istuntopäivän ulostuloa puolustus kertoi, että ensimmäisen kolmen uhrin jälkeen tarkoituksena oli vain paeta paikalta.

Syyttäjä vaatii Bouananelle tuomiota kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä. Bouanane on myöntänyt teot tappoina.

Bouananen puolustus on kiistänyt, että teot olisi tehty lain tarkoittamalla tavalla terroristisessa tarkoituksessa. Bouanane on kuitenkin kuulusteluissa sanonut, että omasta mielestään hän oli torilla tekemässä terroritekoa.

Oikeudenkäynti pidetään Turun vankilan auditoriossa. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme