Mainos

Tuusulassa yhdeksälle tuomiot 175 kilon nuuskajutussa

Tuusulan käräjäoikeus antoi perjantaina yhdeksälle tuomiot nuuskan salakuljetusjutussa. Tuomiot vaihtelevat eripituisista ehdollisista vankeustuomioista yhdyskuntapalveluna suoritettavaan vankeustuomioon sekä sakkoihin.

Osa oli salakuljettanut nuuskaa, osa ostanut. Nuuskaa salakuljetettiin Ruotsin Haaparannasta Tornioon vuosina 2015–16 yhteensä runsaat 175 kiloa, ja sieltä sitä vietiin etelään. Nuuskaa oli varastossa Keravalla. Vältettyjen tupakkaverojen määrä nousi yli 64 000 euroon.

Rikosnimikkeinä on muun muassa salakuljetuksia ja veropetoksia. Esimerkiksi 24- ja 26-vuotiaat miehet tuomittiin yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Toiselle langetettiin tuomio myös huumerikoksesta.

Jutun taustalla oli Tullin tekemä suuri nuuskatakavarikko.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot