Mainos

Mitä Porin ampumisessa tapahtui? Useita otettu kiinni, baarihenkilökuntaa ohjeistettu vaikenemaan

Poliisi on ottanut kiinni useita ihmisiä Porin keskustan viimeöisen ampumisen vuoksi. Poliisi ei tässä vaiheessa arvioi kiinniotettujen osuutta tapahtumissa, sillä asian selvittely on kesken.

Ampumista tutkitaan tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena. Päivystävä tutkinnanjohtaja Kirsi Koskinen sanoo, että asian selvittely on alkuvaiheessa ja kaikki on vielä epäselvää.

Porin keskustassa ammuttiin yöllä keski-ikäistä miestä keskivartaloon. Hänellä ei poliisin mukaan ole välitöntä hengenvaaraa.

Poliisi sai yöllä noin kahden aikaan ilmoituksen, jonka mukaan miestä ammuttiin Antinkadun ja Liisankadun risteyksen paikkeilla. Poliisi otti jo yöllä haltuunsa yhden miehen, joka ilmoittautui ampujaksi. Poliisi eristi tapahtumapaikan.

Ampuminen tapahtui sporttibaarin edustalla

Ampuminen tapahtui sporttibaari Wanhan Koneran edustalla. Baari oli auki ampumisen aikaan.

Baarista kerrottiin aamulla, että henkilöstö ei voi kommentoida tapahtunutta tässä vaiheessa enempää.

– Me saimme poliiseilta ohjeistuksen, että kun heillä on tutkinta vielä kesken, niin me emme saa vielä asiasta puhua sen kummemmin, sanoi baarin työntekijä.

Tutkinnanjohtaja Koskinen sanoo, että baarityöntekijöille annetusta ohjeesta ei ole kirjausta missään. Hän arvelee, että ehkä paikalla ollut poliisi on antanut tällaisen ohjeistuksen.

– Ilmaisukieltoa ei ole tehty, sen tiedän. Ehkä tämä on ollut yksittäisen poliisin esittämä toive. Tietysti niin kauan kun asia on vielä todella alkuvaiheessa ja epäselvä, niin toivottavaa on, että saadaan tutkintarauha.

Poliisi sanoo antavansa ampumisen tutkinnasta lisätietoja aikaisintaan huomenna.

Varsinainen ilmaisukielto voidaan antaa lain mukaan esimerkiksi silloin, jos rikoksen selvittämisen pelätään vaikeutuvan. Kielto on annettava kirjallisena ja siinä on yksilöitävä kiellon kohteena olevat seikat, mainittava kiellon voimassaoloaika ja ilmoitettava kiellon rikkomisen seurauksista.

Täydennetty tiedolla ilmaisukiellosta kello 12:27.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot