Mainos
Mainos

Uusi kansainvälinen liivijengi kertoo rantautuneensa Suomeen – Satudarah MC rekrytoi erityisesti maahanmuuttajataustaisia

Moottoripyöräkerho Satudarahin ulkomaiset osastot juhlistivat eilen Facebookissa jengin rantautumista Suomeen.

Julkistetuissa kuvissa joukko Satudarahin liiveihin pukeutuneita henkilöitä poseeraa sisällä rakennuksessa sekä rakennuksen pihalla. Ainakin neljällä miehistä näyttää olevan Suomen lippu liiveissään. Ohessa olevassa tekstissä toivotetaan tervetulleeksi Satudarah MC Helsinki -osastoa.

Kuvat julkaistiin muun muassa Satudarah MC:n Dordrechtin Facebook-sivuilla. Valokuvien lisäksi julkaistiin myös kuva, jossa Satudarah MC:n logo oli upotettu Suomen lipun päälle.


Otetuista kuvista ei voi saada varmuutta, että ne olisi kuvattu Suomessa. Tätä vastaan puhuu esimerkiksi se, että ulkona kuvatussa otoksessa näkyy esimerkiksi ruotsinkielinen liikennemerkki.

Viime vuoden tammikuussa keskusrikospoliisi tiedotti, että Satudarah MC etsii jäseniä Suomesta ja pyrkii levittäytymäään Suomeen. Liivijengin toimintatapoihin kuvaillaan kuuluvan erityisesti ulkomaalaistaustaisten jäsenten rekrytointi.

Jengi perustivat Hollannin Moordrechtissä vuona 1990 maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset henkilöt, jotka tiettävästi olivat kotoisin aiemmin Hollannille kuuluneesta Indonesian Malakun saariryhmästä. Jengi on sittemmin laajentunut ympäri Hollantia ja sieltä ulkomaille. Toimintaa on esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa.

Jengillä on ollut yhteenottoja Helvetin enkeleiden kanssa, kun sen sijaan Bandidosta pidetään Satudarahin ystäväjenginä. Jengi kiistää olevansa rikollisjärjestö, mutta sen jäseniä on kuitenkin otettu kiinni esimerkiksi huumerikollisuuden yhteydessä.

Helsinkiin rantautumista juhlivista kuvista uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Korjaus: 30. tammikuuta kello 11.55: Kerhon nimi oli tekstin seassa kirjoitettu väärin.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme