Mainos
Mainos

"Vain kellari jäi": Irinalta katosi koko talo pihavajoineen – mediahuomio poikinut useita vinkkejä

Keminmaan erikoinen omakotitalon katoamistapaus jatkuu yhä. Poliisi ilmoitti eilen tiedotteessaan tutkivansa epäiltyä talon luvatonta purkua, jonka yhteydessä myös piha-alueen vaja oli hajotettu.

Talon omistaja Irina Vattulainen ja tämän ystävä Heikki Pakonen eivät meinanneet uskoa silmiään saapuessaan tontille. Taloa oli tarkoitus laittaa kuntoon Vattulaisen ja tämän lastenlasten käytettäväksi. Vattulainen oli perinyt rakennuksen edesmenneeltä mieheltään.


– Kun ajettiin pihalle, luultiin että tultiin väärään paikkaan. Todettiin kuitenkin, että oikea paikka, mutta ei mökkiä, Pakonen kertoo puhelimitse.

Hän kuvailee tapausta käsittämättömäksi.

– Niin iso shokki, hän toteaa.

Mökin tilalla oli enää kasa lautoja.

– Kellari jäi, Pakonen jatkaa.

Irina Vattulainen kertoi eilen Iltalehdelle naapureiden nähneen talvella tontilla työkoneita, mutta naapurit luulivat niiden olleen luvallisissa töissä.

Tapauksen saamasta mediahuomiosta on ollut mahdollisesti apua, sillä he ovat saaneet tapauksesta vinkkejä, jotka voivat johtaa tekijöiden löytymiseen, Pakonen kertoo.

Poliisi tutkii tapausta vahingontekona. Poliisi ei kommentoinut tapausta tänään MTV Uutisille.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme