Mainos

Valepoliisien uskomaton huijaus: miehen käskettiin jättää pankkikortit maahan bensa-asemalla ja poistumaan

Iäkkäältä pariskunnalta anastettiin sunnuntaina pankkikortin tunnusluvut ja tililtä useampi sata euroa poliisina esiintyen.

Tapauksen uhrit kertoivat poliisille, että he olivat tulleet iltapäivällä kotiin kaupasta, kun toiselle heistä oli soittanut poliisina esiintynyt mies.

Myöhemmin valepoliisiksi paljastunut mies oli kertonut puhelimessa, että uhrin tililtä olisi anastettu 2 000 euroa.

Poliisina esiintynyt sanoi, että miehen tulisi ottaa oma ja avovaimonsa pankkikortti, ja viedä ne Itä-Helsingissä sijaitsevalla kylmäasemalle.

Näin tajusi tulleensa huijatuksi

Matkalla kylmäasemalle valepoliisi oli kysynyt pankkikorttien tunnusluvut, jotka mies oli kertonut. Kylmäaseman pihassa miehen oli käsketty jättää pankkikortit maahan ja poistumaan paikalta.

Uhri oli toiminut näin, jolloin hän näki kolmen miehen ja yhden naisen kävelevän kohti kylmäasemaa. Valepoliisi oli sepittänyt puhelimessa jotain poliisioperaatiosta ja epäiltyjen kiinniottamisesta.

Puhelimessa ollut henkilö oli tämän jälkeen käskenyt miestä poistumaan paikalta, ja kun puhelimesta ei enää hetken päästä kuulunut mitään, ymmärsi uhri, että häntä on huijattu. Tämän jälkeen uhri soitti pankkiinsa ja sulki tilit. Huijarit ehtivät nostaa ainakin toisen uhrin tililtä kolmessa erässä muutaman sata euroa.

Mies kuvaili kylmäasemalle tulleita ihmisiä noin 25-vuotiaiksi. Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut epäiltyjä. Poliisi tutkii tapausta virkavallan anastuksena ja petoksena.

Poliisi muistuttaa, ettei maksukorttien tunnuslukuja tai verkkopankkitunnuksia kannata ikinä antaa ulkopuolisille. 

Helsingissä sattui saman tyyppinen tapaus myös 24. maaliskuuta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot