Mainos

Vantaan vankikarkuri tavoittamatta - apuri mukana?

Poliisi etsii yhä viime sunnuntaina Vantaan vankilasta karannutta vankia, tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärinen kertoo MTV3 Uutisille. Hän ei sulje pois mahdollisuutta, että karkurilla olisi ollut apuri vankilan ulkopuolella.

Vantaan vankilaa on pidetty teknisten ja rakenteellisten turvajärjestelyiden ansiosta lähes pakovarmana vankilana. Vankilasta on karannut aikaisemmin vain yksi vanki.

Hyvärisen mukaan karkurilla on vain vähäistä rikostaustaa Suomessa. Hän oli Vantaan tutkintavankilassa odottamassa siirtoa Viroon, jossa hänet oli etsintäkuulutettu. Hyvärisen mukaan karkuri voi olla missä tahansa Suomessa.

– Viroon hän ei ainakaan ole mennyt. Se on selvää. Karkuri ei ole myöskään vaarallinen, Hyvärinen toteaa.

Hänen mukaansa karkurista on tehty nyt kansainvälinen etsintäkuulutus.

Vankilapaon aikaan osa turvakameroista oli hajalla, mikä saattoi edesauttaa vankikarkurin pako. Hyvärisen mukaan ukkonen ja salamat olivat rikkoneet osan kameroista parisen viikkoa sitten.

Virolainen vanki karkasi Vantaan vankilasta sunnuntaina iltapäiväulkoilun aikana kiipeämällä aidan yli ilman apuvälineitä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot