Mainos

Venäläiset rähinöivät Viking Linen laivalla - 60 sai porttikiellon

Noin 60 venäläistä sai porttikiellon Viking Linen laivoille viime viikon maanantaina, kun laiva oli matkalla Turusta Tukholmaan, kerrotaan yhtiön viestinnästä.

Tiedotuspäällikkö Johanna Boijer-Svahnström kertoo, että porttikielto tuli rähinöiden vuoksi. Hän ei halua kertoa yksityiskohtia.

- He rikkoivat järjestyssääntöjä. Turvallisuussyistä ilmoitimme, että he eivät ole tervetulleita paluumatkalle. Porttikielto on voimassa toistaiseksi. He olivat enimmäkseen miehiä ja menossa katsomaan jalkapalloa, Boijer-Svahnström kertoo STT:lle.

Boijer-Svahnströmin mukaan useita venäläisiä vietiin laivan putkaan. Hän pitää porttikiellon antamista näin suurelle ryhmälle harvinaisena. Yhtiö ei ole hänen tietojensa mukaan vaatimassa rähinöitsijöiltä korvauksia.

Asiasta uutisoi Nya Åland.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot