Mainos

Venäläismiehen epäillään auttaneen kymmeniä ihmisiä laittomasti Suomeen

Venäläismiehen epäillään järjestäneen kymmeniä ihmisiä laittomasti Suomeen.

Rajavartiolaitos on tutkinut helmikuusta alkaen törkeää laittoman maahantulon järjestämisen kokonaisuutta. Tapaus liittyy kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Esitutkinta on valmistunut ja asia on siirretty Helsingin syyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

Viime helmikuussa kiinniotetun venäläismiehen epäillään liittyvän kuuden nepalilaisen laittoman maahantulon järjestämiseen Virosta Suomeen marraskuun lopussa 2016.

Esitutkinnan aikana selvisi epäillyn olleen osallisena myös 52 henkilön laittoman maahantulon järjestämiseen Venäjältä Suomeen vuosien 2015 ja 2016 aikana. Hänen epäillään auttaneen laittomasti Suomeen bangladeshilaisia, nepalilaisia sekä pakistanilaisia.

Epäillyn tehtävänä rikollisorganisaatiossa on ollut silloin vastaanottaa Venäjälle saapuvia henkilöitä, huolehtia heidän majoittamisestaan ja myydä heille ajoneuvoja, joilla ihmiset pääsivät ylittämään rajan.

Tapaus liittyy Vantaan käräjäoikeuden tuomioon, jossa tuomittiin heinäkuussa yhteensä 12 henkilöä, joiden katsottiin tuoneen Suomeen laittomasti yhteensä 45 pakistanilaista ja intialaista henkilöä Raja-Joosepin ja Sallan rajanylityspaikkojen kautta.

Laittomasti maahantuotuja henkilöitä oltiin kuljettamassa edelleen Keski-Eurooppaan.

Esitutkinta tehtiin yhteistyössä Viron poliisin sekä Europolin kanssa.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot