Mainos

Video: Näin uusnatsi hyökkäsi miehen kimppuun asema-aukiolla – otti vauhtia ja potkaisi

Helsingin käräjäoikeus pui tänään miehen kuolemaan johtanutta törkeää pahoinpitelyä Helsingin Asema-aukiolla. Syytettynä on uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen toimintaan aktiivisesti osallistunut mies.

Julkiseksi tulleesta poliisin esitutkintamateriaalista löytyy valvontakameravideo, jossa pahoinpitely näkyy selvästi. Uhri kävelee lippujen kanssa aukiolla seisoneiden uusnatsien eteen ja sylkäisee näiden jalkoihin.

Vaaleaan paitaan pukeutunut syytetty ottaa videolla vauhtia, lopuksi tehden hyppypotkun kohti miestä.

– Jesse Torniainen kääntyy sylkäisytilanteen suuntaan, ottaa kaksi kävelyaskelta ja viisi nopeaa juoksuaskelta, hyppää ilmaan ja potkaisee voimakkaasti oikean jalan pohjalla Jimi Karttusta rintaan. Karttunen kaatuu suorilta jaloilta taaksepäin, lyo takaraivonsa asfalttiin ja liukuu hieman asfalttia pitkin takaisin tulosuuntaansa. Karttunen ei osaa varautua potkuun millään lailla kävellessään, poliisin esitutkintamateriaalissa todetaan.

Uhri menetti tajuntansa iskun vuoksi.

Syyttäjä vaatii Helsingin Asema-aukion epäillystä henkirikoksesta vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta. Uusnatsiaktiivi Jesse Eppu Oskari Torniaista syytetään törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Torniainen kiistää syytteet, mutta myöntää perusmuotoisen pahoinpitelyn. Torniaisen puolustuksen mukaan hän potkaisi uhria kerran.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot