Mainos
Mainos

Yhtä suomalaismiehistä ei syytetä KRP:n terrorismijutussa: Jätti islamin eikä lähtenyt kohti Syyriaa

Yhtä KRP:n tutkiman terrorismirikostapauksen epäillyistä jätettiin syyttämättä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta.

Valtakunnansyyttäjänviraston syyttäjämättä jättämispäätöksestä selviää, että kyseinen suomalaismies oli yhdessä kuuden muun henkilön kanssa suunnitellut lähtevänsä Syyriaan taistelemaan terroristijärjestön riveissä Syyrian hallitusta vastaan. Epäilty tunsi pääosan matkaan lähteneistä, ja osallistui ryhmän toimintaan sen alkuvaiheessa, osallistuen koulutuksiin, joissa lähtöä Syyriaan oli suunniteltu.

Mies myös perusti matkan järjestämistä varten yrityksen, jonka nimissä hän oli erään toisen samasta rikoksesta epäillyn kanssa tehtaillut perusteettomiin arvonlisäveron palautuksiin liittyviä palautuksia matkan rahoittamiseksi.


Tällä hetkellä 24-vuotias mies ei kuitenkaan muista vastaajista poiketen alkanut valmistautua matkaa varten, eikä myöskään lähtenyt Suomesta Syyriaan.

– (Henkilö) on esitutkinnassa kertonut alkaneensa epäillä islamin uskoa ja luopuneensa siitä kokonaan kesäkuussa 2013, päätöksessä syyttämättä jättämisestä kerrotaan.

Epäillyt teot tapahtuivat talven 2011 ja kesän 2013 välillä.

Syyttäjän mukaan miehen osallisuus asiassa oli merkittävästi syytettyjä vähäisempi. Koska toimia Syyriaan lähdön edistämiseksi tehtiin vain alkuvaiheessa ja mies luopui omasta aloitteestaan matkasta, katsoi syyttäjä, etteivät toimet olleet edenneet niin yksityiskohtaiselle tasolle, että suunnitelmaa voitaisiin pitää varteen otettavana ja todellisena.

Valtakunnansyyttäjä ilmoitti tänään nostaneensa syytteet kolmea Suomen kansalaista vastaan terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme