Mainos
Mainos

Yle: Nainen pidätettiin epäiltynä useista rikoksista – ihmiskauppaa ja lapsipornon hallussapitoa

Vantaan käräjäoikeudessa on pidätetty nainen, jota epäillään ihmiskaupasta, törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan kuvan hallussapidosta, kertoo Svenska Yle.

Rikokset liittyvät esitutkinnan mukaan prostituutioon. Nainen on 30–40-vuotias.

– Rikokset ovat tapahtuneet tämän vuoden kesän ja syksyn aikana pääkaupunkiseudulla ja myös muualla Suomessa. Yksi uhreista on Suomessa, mutta suurin osa on ulkomailla, kertoo tutkinnanjohtaja Teemu Mäntyniemi Rajavartiolaitoksesta Ylelle.

Mäntyniemi ei tutkinnallisista syistä kerro tarkemmin naisen roolista rikoksissa. Hän ei myöskään kerro, kuinka monta uhria tekoihin liittyy tai kuinka moni heistä on alaikäinen. Hän kuitenkin vahvistaa, että Suomessa oleva uhri ei ole alaikäinen.

Nainen pidätettiin ensimmäistä kertaa viime viikolla. Syytetoimet tulisi aloittaa tammikuussa.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme