Mainos
Mainos

Yritysjohtajalle vankeutta lukuisista talousrikoksista Oulussa

Useiden yritysten johdossa toiminut mies tuomittiin tänään Oulun käräjäoikeudessa lukuisista talousrikoksista kahdeksi vuodeksi kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Oikeus määräsi miehen liiketoimintakieltoon ja maksamaan satojentuhansien eurojen korvaukset.

Vuonna 1946 syntyneen Martti Vesa Antero Marttisen tuomio tuli muun muassa kuudesta törkeästä veropetoksesta ja viidestä törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Marttinen jätti käräjäoikeuden mukaan esimerkiksi maksamatta työntekijöiden palkoista ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut. Hän toimi yhteensä viiden yhtiön johdossa.

Rikokset tehtiin vuosina 2000-2005 Oulussa ja Helsingissä.

Toinen mies teki yhtiöiden kirjanpitoihin virheellisiä merkintöjä. Hänet tuomittiin runsaan vuoden ehdolliseen vankeuteen.

Jutussa tuomittiin lisäksi kaksi muuta ihmistä, joiden tuomiot vaihtelivat kolmen kuukauden ehdollisesta päiväsakkoihin.

(MTV3 - STT)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme