Mainos

6,1 prosenttia Finnlinesista vaihtoi omistajaa

Yli 34 miljoonan euron arvoisen kaupan tekijästä ei vielä iltapäivällä ollut saatavilla tietoa.

Varustamoyhtiö Finnlinesin osakkeilla tehtiin suurkauppa tänään iltapäivällä Helsingin pörssissä.

Kaupassa vaihtoi omistajaa lähes 2,5 miljoonaa osaketta eli noin 6,1 prosenttia yhtiön osakekannasta. Hinta oli 14 euroa osakkeelta eli yhteensä yli 34 miljoonaa euroa.

Ostajasta tai myyjästä ei heti ollut saatavilla tietoa, sillä Helsingin pörssin tiedoissa kaupan osapuolina näkyy vain välittäjänä toiminut Evli-pankki, eikä kukaan vielä iltapäivällä tiedottanut omistuksen muutoksesta.

Kauppalehden mukaan Evli osti eilisen ja tämän päivän aikana poikkeuksellisen paljon Finnlinesin osakkeita. Ainoastaan kahdella yksittäisellä omistajalla oli toukokuun lopussa enemmän kuin 6,1 prosenttia Finnlinesin osakkeista: Thominvest Groupilla 10,9 prosenttia ja Veikko Laineella 10,5 prosenttia.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot