Mainos
Mainos

Ahlström myy energiayhtiönsä Graningenille

Sukuyhtiö Ahlström jatkaa rönsyjensä karsimista. Se ilmoitti tänään myyvänsä energiayhtiö Ahlström Energian ruotsalaiselle Graningenille. Kauppahinta on noin 800 miljoonaa markkaa eli 135 miljoonaa euroa. Ahlströmin mukaan yhtiö myydään, koska se ei kuuluu ydinliiketoimintoihin ja kilpailu sähkömarkkinoilla on kiristynyt.

Kauppaan tarvitaan Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntä. Ahlström Energin vuotuinen liikevaihto on noin 200 miljoonaa markkaa. Yhtiössä on 13 työntekijää ja sillä kolme vesivoimalaa. Graningenilla on Suomessa 26 prosenttia Kainuun Sähköstä. Lisäksi se vuokrannut Kymijoen tuotantoa. Se kilpaili myös mm. Revon Sähkön osakkeista.

Ahlström Energia perustettiin vuonna 1995 vastaamaan Ahlström-konsernin voimantuotannosta. Yhtiö tuottaa sähköä Kolsin, Korkeakosken ja Koivukosken voimaloissa. Lisäksi sillä on osuus joissakin energiayhtiöissä. Yhtiön vuotuinen sähkönmyynti noin 660 gigawattituntia, josta oma tuotanto on noin 400 gigawattituntia. Vesivoiman osuus tästä on oin 300 gigawattituntia.

Graningen toimitusjohtaja Bo Källstrand kertoo, että kaupalla yhtiö haluaa vahvistaa asemiaan Suomessa. Graningenin liikevaihto on lähes 1,9 miljardia markkaa. Yhtiö tuottaa pääasiassa vesivoimaa.

Ahlström ja norjalainen Kvaerner kertoivat joulun alla, että yhtiöiden sellu- ja paperiteollisuuden laitevalmistus on tarkoitus siirtää uuteen tasaomisteiseen yhtiöön.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme