Mainos
Mainos

Ahlströmin ja Kvaernerin sellu- ja paperiliiketoiminta yhteen

Suomalainen paperi- ja teknologiakonserni A. Ahlström ja brittiläis-norjalainen Kvaerner ovat allekirjoittaneet lopullisen sopimuksen yhtiöiden sellu- ja paperiteollisuuden järjestelmiä ja palveluja tuottavien liiketoimintojen yhdistämisestä. Uudesta yhtiöstä kumpikin osapuoli omistaa puolet. Yhtiöt tekivät asiaa koskevan aiesopimuksen viime joulukuussa.

Ahlströmiltä kerrotaan, että varsinainen sopimus allekirjoitettiin viime perjantaina Helsingissä. Sopimus edellyttää vielä Euroopan unionin kilpailuviranomaisten hyväksymistä.

Uuden yhtiön liikevaihdoksi on arvioitu kuusi miljardia markkaa. Toimitusjohtajaksi tulee Ahlström Machinery Groupin nykyinen toimitusjohtaja Tuomo Rönkkö ja hallituksen puheenjohtajaksi Kvaerner Pulp&Paperin johtaja Roland Martin-Löf.
Ahlströmin mukaan uuden yhtiön listautumista pörssiin harkitaan myöhemmin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme