Mainos
Mainos

Air Botnia lopettaa lennot Lapissa

Lentoyhtiö Air Botnia lopettaa kevytreittilentoliikenteensä Lapissa. Päätös koskee 19 viikottaista vuoroa Oulusta Ivaloon, Rovaniemelle ja Enontekiöön. Liikenne ei jatku näillä reiteillä enää kesätauon jälkeen.

Lopettamispäätöstä perustellaan reittien tappiollisuudella. Liikenne on ollut kannattavaa Lapissa vain laskettelu- ja hiihtosesongin aikaan keväisin, kertoo Air Botnian toimitusjohtaja Kari Hohti.

Valtio on ostanut Lapin kevytreittilentoliikennettä vuosittain noin 2,5 miljoonalla markalla. Air Botnian mukaan summa on riittämätön, mistä syystä yhtiö irtisanoi ostosopimuksen. Myös reittilennot Oulusta Murmanskiin loppuvat. Murmanskiin on lennetty kaksi kertaa viikossa.

Liikenneministeriö selvittää eri osapuolten kanssa liikenteen jatkamisen eri vaihtoehtoja lopetettavilla reiteillä. Samalla kartoitetaan paikallisten kuntien ja yritysten sekä EU:n rahoitusmahdollisuuksia, kertoo ylitarkastaja Camilla Grönholm liikenneministeriöstä.

Air Botnia on ainut yksityinen reittilentoyhtiö maassamme. Se lentää yli 50 säännöllistä reittivuoroa päivittäin noin kymmenelle kentälle Suomessa. Yhtiö aikoo panostaa jatkossa eteläisen Suomen liikenteeseen. Suunnitelmissa on myös aloittaa lennot Tallinnaan, kertoo Hohti.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme