Mainos
Mainos

Aktia osti Skopin yksityisasiakasluotot

Skop luopui lopuistakin yksityisasiakkaistaan ja myi niiden luottoja sadan miljoonan markan arvosta Aktia Säästöpankille. Lainat ovat Skop-konsernin nykyisen ja entisen henkilökunnan luottoja. Luottojen mukana Aktiaan siirtyy noin 650 asiakasta, joista yli sata on jo ennestään ollut Aktian asiakkaita.

Luottojen myynti on linjassa Skopin aiemman päätöksen kanssa. Jo 1993 Skop päätti keskittyä keskisuuriin ja suuriin yritysasiakkaisiin. Pankki myi silloin muun muassa Helsingin Aleksin konttorin yksityisasiakastoiminnot. Runsas vuosi sitten ruotsalainen Handelsbanken osti valtaosan Skopin terveestä liiketoiminnasta, ja sen jälkeen Skop on keskittynyt toimintansa alasajoon.

Pankinjohtaja Martti Lipposen mukaan Skop teki lainoista tarjouksen kuudelle pankille.
-Olemme tyytyväisiä lainojen siirtymisestä meille. Saammehan sitä kautta uusia asiakkaita, sanoo Aktian Kolmen Sepän pankinjohtaja Henrik Wikström.

Wikström korostaa, että kyseessä ovat terveet luotot. Ehdoitta Aktia ei lainoja ostanut. Skop on myöntänyt myydyille lainoille viiden vuoden pankkitakauksen luottotappioiden varalle. Wikströmin mukaan asiakkaille on kirjeitse ilmoitettu siirrosta, eikä siitä aiheudu heille mitään kustannuksia.

Skopilla ei tarvetta tiedottaa

Skop ei tehnyt luottokaupasta pörssitiedotetta. Lipposen mukaan sadan miljoonan luottokaupalla ei ole vaikutusta pankin tulokseen eikä pörssikurssin arvoon. Hän muistuttaa, että usein keskisuuren yrityksen yksittäinen luotto on suurempi kuin nyt myydyn lainasalkun arvo.

Pieneltä osalta kauppa edistää Skopin alasajoa. Tasevaikutus tosin on pieni. Muilla toimin Skopin tase on tämän vuoden aikana supistunut 30 prosenttia eli noin neljä miljardia markkaa.

Nykymuotoinen Aktia syntyi, kun Helsingin Säästöpankki 1991-1992 fuusioitui useiden rannikkoseudun säästöpankkien kanssa. Pankilla on tällä haavaa 62 konttoria. Tämän vuoden helmikuusta Aktia on toiminut säästöpankkien keskusrahalaitoksena.

Aktian omistavat säästöpankkisäätiöt, Sparbanken Sverige, säästöpankit, yksityishenkilöt ja eräät suuret sijoittajat.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme