Mainos
Mainos

AL: Itella maksanut toimitusjohtajalleen miljoona euroa lisäeläkettä

Itellan joulukuussa eläkkeelle jäävälle toimitusjohtajalle Jukka Alholle on maksettu lisäeläkettä yli miljoonan euron edestä, kertoo Aamulehti. Lehden mukaan summa on maksettu Alholle vuosina 2009-2011.

Niin sanotusta etuusperusteisesta lisäeläkkeestä on päätetty Itellan hallituksessa vuonna 2000, jolloin Alho aloitti työnsä Itellassa. Alhon mukaan aiheen kommentoiminen kuuluukin hallituksen puheenjohtajalle, ei hänelle itselleen.

Itellan hallituksen nykyinen puheenjohtaja Arto Hiltunen ei ollut aikanaan päättämässä Alhon lisäeläkkeestä.

– En osaa arvioida sen kohtuullisuutta. Maksut määrittelee vakuutusmatematiikka. Nuorena maksut ovat pienempiä ja eläkikää lähestyttäessä suurempia, Hiltunen sanoo Aamulehdessä.

Valtionyhtiöiden lisäeläkkeistä keskusteltiin vilkkaasti viime keväänä. Valtion nykyinen kanta on, ettei sen omistamissa yhtiöissä voi enää maksaa lisäeläkkeitä tai esimerkiksi johdon sitouttamisbonuksia.

Itellan joulukuussa aloittavalle toimitusjohtajalle Heikki Maliselle ei lisäeläkettä makseta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme