Mainos

Alcatel teki jälleen jättitappion

Ranskalainen televalmistaja Alcatel jäi viime vuonna jälleen reilusti tappiolliseksi. Yhtiön heikko tulos masensi heti alan valmistajien pörssikursseja ja Alcatel itse lähti yli 6 prosentin syöksyyn Pariisissa.

Ranskalainen televalmistaja Alcatel kertoi tänään tehneensä viime vuonna jättitappion, eikä yhtiö näe valoa tänäkään vuonna. Alcatelin viime vuoden nettotappio oli yli 4,7 miljardia euroa. Se oli hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna mutta enemmän kuin analyytikot odottivat.

Alcatelin hallituksen puheenjohtaja Serge Tchuruk perusteli tuloksen heikkoutta televiestintälaitteiden surkealla kysynnällä. Tchuruk ennusti, että tänä vuonna televiestintälaitteiden kysyntä vähenee edelleen 15 prosentilla.

Alcatelin heikko tulos on masentanut alan valmistajien pörssikursseja. Alcatel itse lähti yli 6 prosentin syöksyyn Pariisin pörssissä.

Eilen omista tappioistaan kertoneen Ericssonin osakekurssi romahti Tukholman pörssissä yli 9 prosenttia aamupäivällä eilisen 13 prosentin pudotuksen päälle. Ericssonin arvon heikentymiseen vaikuttivat oman ja Alcatelin tuloksen ohella investointipankit, jotka alensivat tänään jälleen yhtiöstä antamiaan ostosuosituksia.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot