Mainos
Mainos

Ameria ei myydäkään brittisijoittajalle

Amer-yhtymä ei siirrykään brittiläiselle suursijoittajalle. Kolme Amerin neljästä pääomistajasta on ilmoittanut, että ne peruvat kesäkuun alussa tehdyt osakekaupat.

Amerin pääosin omistavat järjestöt eivät halua kertoa, miksi Ameria ei lopulta myytykään. Tänään annetun pörssitiedotteen mukaan Suomen Ekonomiliitto, Tekniikan Akateemiset ja Maa-ja vesitekniikan tuki ovat purkaneet 19.6. osakkeiden myynnistä tehdyn sopimuksen.

Brittiläisen sijoittajan Jonathan Bryan Guinness oli määrä ostaa Amer-yhtymän määräysvalta neljältä suomalaisjärjestöltä. Kauppahinnaksi oli sovittu runsaat 300 Mmk. Kaupasta kerrottiin julkisuuteen kesäkuun alussa.

Esisopimuksen mukaan brittiläinen suursijoittaja olisi ostanut 4,6 prosenttia Amerin äänivaltaisista K-osakkeista. Äänivaltaa osakekauppa olisi siirtänyt uudelle omistajalle 58,4 prosenttia.

Lord Moyne eli Jonathan Bryan Guinness on tunnettua olutsukua, mutta hänellä ei ole tätä nykyä mitään tekemistä Guinness-olutyhtiön kanssa. Lord Moyne on Britannian ylähuoneen jäsen.

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme