Mainos
Mainos

Amerin liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla

Urheiluvälineisiin keskittyvän Amer-yhtymän viime vuoden liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla, mutta tulos heikkeni hieman.

Amerin julkistaman tulostiedotteen mukaan yhtiön tulos rahoituserien jälkeen oli koko viime vuodelta 93 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin tulosta kertyi lähemmäs 96 miljoonaa.

Liikevaihto pysyi 1,1 miljardin euron tasolla. Osakekohtainen tulos supistui vuotta aiemmasta 18 senttiä 2,77 euroon.

Sijoittajille Amer kaavailee maksavansa osinkoa 1,40 euroa osakkeelta kuten vuotta aiemminkin.

Amer kuvasi viime vuotta urheiluvälinemarkkinoilla haasteelliseksi varsinkin Yhdysvaltain markkinoilla. Tosin vuoden viimeisellä neljänneksellä oli jo olemassa merkkejä urheiluvälineiden kysynnän vilkastumisesta, ja yhtiö uskookin markkinoiden piristyvän jonkin verran tänä vuonna.

Kuntolaitteita tarjoava Precor saavutti historiansa parhaan tuloksen. Joukkueurheiluliiketoiminta jatkoi hyvää suoritustaan. Sen sijaan golfliiketoiminnan myynti jäi selvästi edellisvuodesta ja tulos kääntyi tappiolliseksi, Amer kertoo pörssitiedotteessaan.

Amer aloitti viime vuoden lopulla irtautumisen tupakkaliiketoiminnasta, joka loppuu yhtiöstä maaliskuun lopussa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme