Mainos

Apple uskoo ihmisten maksavan nettiuutisista

Applen toimitusjohtaja Steve Jobs uskoo, että ihmiset maksavat tulevaisuudessa laaja-alaisesti uutisista myös internetissä.

- Hyvin vahva uskomukseni on, että kaikki demokratiat ovat riippuvaisia terveestä, riippumattomasta mediasta, Jobs sanoi.

Jobsin mukaan sekä Applen iPad-laitteet että sähköiset lukulaitteet tarjoavat sanoma- ja aikakauslehdille mahdollisuuden uusien liiketoimintamallien luomiseen.

Apple on myynyt jo yli kaksi miljoonaa iPadia sen jälkeen, kun kohulaite tuotiin markkinoille Yhdysvalloissa huhtikuun alussa.

Viime perjantaina iPad tuli kauppoihin USA:n ulkopuolella, kun laitetta ryhdyttiin myymään Australiassa, Japanissa, Kanadassa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Sveitsissä.

Applen iPad on kosketusnäytöllä varustettu kannettava laite. Sillä voi esimerkiksi katsoa videoita, kuunnella musiikkia, pelata, surffata internetissä ja lukea kirjoja.

(MTV3 - STT - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot