Mainos
Mainos

Arctos tiukentaa ohjeitaan

Pankkiiriliike Arctos Securities on antanut toimitusjohtajalleen Jukka Laukkaselle kirjallisen varoituksen, koska tämä on rikkonut yhtiön sisäisiä kaupankäyntiohjeita käydessään ns. lyhyttä kauppaa alaikäisten lastensa nimissä.

Arctos ilmoitti myös tiukentavansa kaupankäyntiohjeensa Arvopaperinvälittäjäin yhdistyksen suositusten mukaisiksi ja nimittävänsä yhtiön varatoimitusjohtajaksi Teemu Karhumäen. Karhumäen vastuualueeksi tulee kaupankäynti osakkeilla ja johdannaisilla.

Arvopaperinvälittäjäin yhdistyksen suosituksessa esitetään, että meklarit ja muut pankkiiriliikkeiden sisäpiiriin kuuluvat eivät tekisi alle kuukauden pituisia osakesijoituksia omaan laskuunsa. Helsingin Sanomat kertoi Laukkasen kaupoista viime viikolla. Laukkasen toiminta paljastui lehden mukaan Arctosin sisäisessä tarkastuksessa. Arctosin hallitus käsitteli asiaa eilen.

Yhtiön tiedotteen mukaan selvityksissä ei saatu näyttöä siitä, että Laukkasen kaupat olisivat olleet laittomia tai pankkiiriliikkeen asiakkaiden etujen vastaisia. Tapausta pidettiin kuitenkin sen verran vakavana, että Laukkaselle päätettiin antaa varoitus. Laukkanen ilmoitti myös itse luopuvansa Arvopaperinvälittäjien suosituksen vastaisesta kaupankäynnistä omaan ja holhottaviensa lukuun.

Myös kaikki muut Arctos-konsernin henkilökuntaan kuuluvat joutuvat antamaan kirjallisen sitoumuksen säännön noudattamisesta. Kieltoa valvotaan päivittäin ja sen rikkomisesta seuraa varoitus ja toisesta varoituksesta työsuhteen purku, Arctos ilmoitti.

Rata selvittää

Rahamarkkinoita valvova Rahoitustarkastus ja valtiovarainministeriö selvittävät parhaillaan arvopaperinvälittäjien tekemää lyhyttä kauppaa. Rahoitustarkastuksen mukaan selvitys on määrä saada valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja sen pohjalta ratkaistaan jatkotoimien tarve.

Lyhyessä kaupassa yhtiön osakkeita myydään ja ostetaan ennen kuin tietty määräaika on kulunut edellisestä saman yhtiön osakkeilla tehdystä kaupasta. Ns. intraday-kaupassa ostot ja myynnit tehdään saman päivän aikana. Arvopaperivälittäjiltä lyhyen kaupan teko omaan laskuun on haluttu kieltää siksi, että he eivät voisi käyttää asiakkaiden toimeksiannoista saamiaan tietoja omaksi hyödykseen. Helsingin Sanomien viimeviikkoisen selvityksen mukaan se on kuitenkin varsin yleistä: lähes joka kymmenes pörssimeklari tai pankkiiriliikkeen toimitusjohtaja oli käynyt lyhyttä kauppaa työnantajansa ohjeista huolimatta.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme