Mainos
Mainos

Asiantuntijoiden analyysit ensi vuodesta: Pörssinäkymiä leimaa poliittinen epävarmuus – miten varautua riskiin?

Poliittinen epävarmuus leimaa tulevaa pörssivuotta. STT:n haastattelemat asiantuntijat pitävät markkinanäkymiä edelleen positiivisia, mutta vuodesta voi tulla pomppuinen pörsseissä.   

– Iso kysymys on, miten suhtautua poliittiseen riskiin ensi vuonna, sanoo Evli Pankin strategi Valtteri Ahti.

Suomen suurimpiin sijoittajiin kuuluvan Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio pitää ensi vuoden näkymiä poikkeuksellisen kaksijakoisina. Yhdysvalloissa talouskasvun odotetaan kiihtyvän ja koko maailmantaloudenkin kasvun ennakoidaan vauhdittuvan hieman. Ritakallio huomauttaa, että toisaalta mahdollinen protektionismin vahvistuminen ja muut poliittiset riskit tuovat epävarmuutta markkinoille.  

Donald Trump astuu virkaansa Yhdysvaltojen presidenttinä tammikuussa ja näillä näkymin keväällä alkavista brexit-neuvotteluista on ennakoitu vaikeita. Lisäksi Euroopassa käydään ensi vuonna vaaliuurnille muun muassa Hollannissa, Saksassa ja Ranskassa.  

– Toistaiseksi markkinat tuntuvat hämmentävän rauhallisesti suhtautuvan epävarmuuksiin. On tylsä sanoa, mutta helposti markkinat turtuvat tällaisiin asioihin, sanoo Aalto-yliopiston professori Vesa Puttonen.  

Evli Pankin Ahti nostaa erityisesti esille ensi vuodesta Ranskan presidentinvaalit. Oikeistopopulistisen Kansallisen rintaman Marine Le Penin voitto vaaleissa näyttää tällä hetkellä kyselyiden perusteella epätodennäköiseltä.

Le Penin mahdollinen nousu presidentiksi kyseenalaistaisi Ahdin mukaan EU:n yhtenäisyyden ja euron tulevaisuuden.  

– Le Penin voitolla olisi varmasti vaikutusta osake- ja korkomarkkinoihin, Ahti arvioi.  

Nollakorot ydinsyy osakemarkkinoiden nousulle  

Pääosin maailman pörssien nousuputki on jatkunut jo vuodesta 2009 asti, vaikka isojakin heilahduksia on matkan varrella nähty.

Osakemarkkinoiden pitkään jatkunut nousu nollakorkojen keskellä on nostanut esiin pelot pörssikuplan syntymisestä.  

Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius arvioi, että osakkeiden arvostustasot ovat pikkuisen keskimääräistä korkeammalla.  

– Näin pitää ollakin, kun korot ovat nollassa. En näe mitään kuplaa markkinoilla, Rothovius sanoo.  

Hän arvioi, että nykyisessä korkoympäristössä osakemarkkinoiden nousu tulee edelleen jatkumaan.  

Puttosen mukaan nollakorot ovat ydinsyy osakemarkkinoiden nousulle. Hän muistuttaa, että markkinaennusteet, niin selviltä kuin ne tuntuvatkin, tuppaavat menemään helposti uusiksi.  

– Tänä vuonna muutos tapahtui vuoden vuoden ensimmäisenä pörssipäivänä, kun Kiinassa tuli odotettua huonompaa talousdataa. Kurssit romahtivat, josta kyllä sitten toipuivat, Puttonen sanoo.  

Vientiyhtiöille potkua heikosta eurosta

Suomen talouden on ennustettu pääsevän vankemmin kasvu-uralle, mutta mitään vauhdikasta kasvua ei ole näköpiirissä.  

– On hirveän helppo tehdä ajatusvirhe, että rinnastaa Suomen talouden ja Suomen osakemarkkinat. Ne heijastavat eri asioita, sanoo Evli Pankin Ahti.  

Ritakallion mukaan talouskasvun vauhdittuminen tukee kotimarkkinayrityksiä Helsingin pörssissä. Euron heikkeneminen on Ritakallion mukaan "tärkeä uutinen" useille vientiyhtiöille, jotka saavat valuuttakurssimuutoksista selvää apua.  

– Se antaa kilpailuedellytyksiä maailmanmarkkinoilla monille vientiyrityksille Suomessa ja muualla Euroopassa, Ritakallio sanoo.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme