Mainos
Mainos

Autojen myynti lievässä vastatuulessa

Uusien henkilöautojen myynnin kasvu tyssäsi tammikuussa läntisessä Euroopassa. Myynnin odotetaan kuitenkin kääntyvän jälleen nousuun myöhemmin tänä vuonna.

Euroopan autonvalmistajien liiton Acean mukaan henkilöautoja rekisteröitiin tammikuussa vajaat 1,3 miljardia, missä on 0,5 prosenttia vähennystä viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Ainoa maa, jossa autojen menekki nousi selvästi, oli Ranska 13 prosentin kasvulla. Uusien autojen myynti on ollut nihkeätä myös Suomessa.

Acean mukaan Euroopan hyvä talouskehitys ja veronalennukset useissa EU-maissa antavat aihetta olettaa autojen myynnin kääntyvän jälleen nousuun. Acean ennuste on siten päinvastainen kuin talouden hidastumisesta kärsivien amerikkalaisten valmistajien, jotka ovat ilmoittaneet tuntuvista tuotannon leikkauksista tänä vuonna. Myös Japanissa heikko talous on hidastanut automyyntiä, joskin japanilaisvalmistajat ovat viennissään hyötyneet heikkenevästä jenistä.

Euroopan henkilöautomarkkinoilla kärkisijan on pitänyt Acean tilastojen mukaan edelleen Volkswagen-konserni, jonka osuus kasvoi 18,3 prosenttiin edellisvuoden tammikuun 17,1 prosentista.

(MTV3-STT-AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme