Mainos

Autojen vienti Suomen kautta Venäjälle kasvussa

Erityisesti Kotkan satamassa viennin kasvu on voimakasta. Kun Venäjän keskiluokka vaurastuu ja hankkii entistä enemmän autoja, on Kotkan kautta kulkeva vientireitti kilpailukykyinen.

Autojen kuljetuksissa Suomen kautta Venäjälle saavutetaan tänä vuonna kaikkien aikojen ennätys. Kasvua on nähtävissä kaikkien satamien viennissä. Voimakkainta kasvu on kuitenkin Kotkan satamassa, missä investoidaan voimakkaasti uusiin autojen varastointikenttiin.

Kotkan satama kirjasi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 74 prosentin kasvun. Se pesee selkeästi jopa Hangon, joka toistaiseksi purkaa eniten itäautoja laivoistaan. Painopisteen uskotaan siirtyvän kaakon satamiin: Haminaan ja Kotkaan.

- Kysymys on Venäjän keskiluokan vaurastumisesta ja autoistumisesta ja Kotkan kautta kulkeva reitti on kilpailukykyinen Venäjälle vietäville autoille, sanoo satamajohtaja Kimmo Naski Kotkan satamasta.

Baltian satamien pelättiin edullisuudellaan vievän autotransiton suomalaissatamilta. Toisin on käynyt.

- Yhäkin he ovat varmasti vakavasti otettava kilpailija meille. Pyrimme tekemään täällä Kotkassa kaikkemme, että pystyisimme pitämään ja laajentamaan omaa osuuttamme tässä liikenteessä, Naski jatkaa.

Ensivaiheessa Kotkan sataman autokentät laajennetaan 30 hehtaariin. Valmius on ottaa käyttöön jopa 90 hehtaaria. Suurikin tarve on ennakoitu, sillä Venäjällä käyvät nyt kaupaksi muutkin ajoneuvot kuin uusrikkaiden luksusautot.

Pelkästään Pietarissa myydään vuodessa yhtä paljon autoja kuin Suomessa yhteensä, eli noin 150 000 - siis puolet Suomen kautta tänä vuonna tapahtuvasta viennistä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 24.07.2005)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot