Mainos
Mainos

Benefon rahoitus yhä täysin auki

Salolainen matkapuhelinvalmistaja Benefon ei ole edelleenkään saanut Philippe Frangiélta suoritusta tämän osakemerkinnästä.

Benefon ilmoitti aamupäivällä, ettei yhtiö ole edelleenkään saanut Philippe Frangiélta suoritusta tämän lupaamasta osakemerkinnästä. Yhtiö kertoo jatkavansa yhteydenpitoa Frangién kanssa asian selvittämiseksi.

Benefon kertoo myös keskustelleensa NRJI:n kanssa, mutta ei ole vielä saanut selvää vastausta NRJI:lle tekemäänsä vastatarjoukseen. Benefon kiistää samalla Turun Sanomien tiedot siitä, että yhtiön rahoitus olisi jo varma.

Benefon kertoo, ettei Turun Sanomien mainitsemaa alustavaa ostosopimusta ole olemassa. Alustavan ostosopimuksen olemassaolosta kertoi Turun Sanomille NRJ:n johtoon kuuluva Peter Chlubek. Hänen mukaansa varsinainen sopimus on enää juristien tekemään lopullista viilausta vailla.
Turun Sanomat kertoo, että Benefonin uudeksi pääomistajaksi nousee vielä tämän kuun lopussa australialais-amerikkalainen NRJ International, joka tekee salolaisyhtiöön suunnatussa osakeannissa 10,3 miljoonan euron pääomasijoituksen. Lisäksi NRJ antaa Benefonille niin kutsuttua siltarahoitusta, jonka turvin salolaisyhtiö selviää osakeannin toteutumiseen saakka, kirjoittaa Turun Sanomat.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme