Mainos

Bensan hintasyöksy ohi? Riippuu eurosta

Raakaöljyn hinnan odotetaan pysyvän alhaisena alkuvuonna, mutta huoltoasemilla saatetaan nähdä nousevia litrahintoja, koska Euroopan keskuspankin julkistama massiivinen elvytyspaketti laskee euron arvoa suhteessa dollariin. Sen myötä tuontiöljyn hinta kallistuu euroalueella.

Öljy- ja biopolttoainealan toimitusjohtajan Helena Vänskän mukaan odotus markkinoilla on, että raakaöljybarrelin keskihinta asettuu tänä vuonna 70-80 dollariin. Nyt hinta on ollut noin 50-60 dollaria.

– Arvio on, että alkuvuosi pysytään alhaisissa hinnoissa ja loppuvuonna tulee hiukan nousua.

Polttoaine.net -sivuston mukaan 95-oktaanista bensiiniä on tänä viikonloppuna saanut halvimmillaan noin 1,24 euron litrahintaan. Keskihinta on sivuston tietojen mukaan ollut noin 1,33 euroa.

Raakaöljyn hinnanlaskun vaikutus hintoihin suomalaisilla huoltoasemilla jää rajalliseksi, koska suurin osa polttoaineen hinnasta on veroja. Ero on kuitenkin selvä verrattuna viime kesään, jolloin huoltamoiden tauluissa nähtiin 1,60-1,70 euron litrahintoja.

Tuolloin raakaöljy maksoi 115 dollaria barrelilta, koska Lähi-idän tuotantoalueilla oli levottomuuksia ja Isisin eteneminen herätti huolia markkinoilla.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot