Mainos
Mainos

Budweiser-kiista oikeuteen Suomessakin

Monessa eri maassa käyty Budweiser-olutkiista on etenemässä oikeusjutuksi myös Suomessa. Maailman suurin panimo, amerikkalainen Anheuser-Busch pyrkii estämään tsekkiolut Budejovicky Budvarin myynnin kahdessa suomalaisravintolassa.

Erikoiseksi haasteen tekee se, että Budvar on myynnissä meillä laajasti, mm. Alkon kautta. Panimojätti aikoo viedä asiassa oikeuteen kuitenkin vain kaksi ravintolaa.

Suomen olutseurojen liitto katsoo, että amerikkalaispanimo hakee haasteellaan ennakkotapausta kiistassa, joka ei ole edennyt sen toiveiden mukaan muualla Euroopassa. Liiton mukaan kahden ravintolan haastaminen on myös taktikointia.

Haasteen mukaan tsekkioluen myynti ja markkinointi loukkaavat tavaramerkkioikeutta, joka Anheuser-Buschilla on Suomessa nimiin Budweiser ja Bud.

Kuluttajan kannalta Budweiser-olut aiheuttaa sekaannuksia, sillä joissakin maissa nimen käyttöoikeus on tsekkipanimolla. Näissä maissa Anheuser-Busch käyttää oluestaan nimeä Bud.

Haasteen saaneiden helsinkiläisten ravintoloiden edustaja Juha Kuokkanen kummastelee tapausta. -Tsekkipanimo ja suomalainen maahantuoja ovat omatoimisesti pyrkineet välttämään nimisekaannusta, kun tsekkilageri lanseerattiin Suomessa nimellä Budejovicky Budvar. Osassa Eurooppaa tätä juomaa myydään nimellä Budweiser Budwar, Kuokkanen muistuttaa.

Budweiser oli alunperin nimi kaikille oluille, joita valmistetaan tsekkiläisessä Budweisin kaupungissa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme