Mainos
Mainos

Bush huolissaan taloustilanteesta

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on varsin huolissaan maansa taloudellisesta tilasta.

Bush työhuoneessaan

Valkoisen talon mukaan Bushia askarruttaa erityisesti tuorein raportti työllisyystilanteesta, jonka mukaan huhtikuussa katosi enemmän työpaikkoja kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Työttömyysaste nousikin 4,5 prosenttiin, ja tämän katsotaan merkitsevän sitä, että talouskasvu hidastuu entisestään lähikuukausina.

Työttömyys nousi voimakkaammin kuin ennakoitiin. Valkoisen talon tiedottajan Ari Fleischerin mukaan Bush "on erittäin huolissaan tiedoista, joiden mukaan kasvu vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ei yllä ennakoituun kahteen prosenttiin".

Fleischerin mukaan Bush haluaakin kiirehtiä budjetin ja veroleikkausten läpimenoa kongressissa, sillä niiden pitäisi piristää maan taloutta. Bush haluaisi myös, että veroleikkaukset tulisivat voimaan takautuvasti ja koskisivat jo kuluvaa vuotta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme